Mumi on tullut tapansa mukaan kylään. Kahvi porisee ja Leo lepäilee sohvalla. Kuten aina, Leo kuuntelee hetken Mumin juttelua. Kuin varmistuakseen, että onhan se varmasti Mumi, eikä kukaan muu. Sitten se alkaa. Se erityinen pulputus joka on ihan vain Mumille suunnattua. Leo kertoo kaikki kuulumiset ja salaisuudet. Leo kertoo, että on ollut ikävä ja Mumi on rakas.
Leo täyttää pian viisi vuotta. Hän on vaikeasti monivammainen pieni mies. Hänellä on vaikea cp- ja kehitysvamma, vaikeahoitoinen epilepsia, hydrokefalia, sekä sokeus.
Leon raskausaikana tiesimme, että vauva tulee jonkinlaista diagnoosia saamaan. Mikään ei kuitenkaan voinut valmistaa meitä siihen, miten vaikeasti vammainen pieni poika tähän maailmaan syntyi. Mikään ei täysin voinut valmistaa erityiseen isoäitiyteen.
Mumilta Leolle:
"Haluaisin piirtää sinulle taulun,
Taulun jonka sinäkin näkisit.
Se taulu kertoisi hetkestä,
hetkestä jonka vietämme yhdessä.
Siinä taulussa olisi kaksi sydäntä, iso ja pieni.
Isossa sydämessä on keskellä särö, se särö kertoo huolesta ja surusta.
Pieni sydän on myös säröillä, niin paljon säröjä pikkuisessa sydämessä.
Mutta se hetki, kun nämä kaksi sydäntä kohtaavat, ei ole enää säröjä ei enää kipuja.
Siinä hetkessä elää riemu, siinä hetkessä kuuluu nauru.
Pikkusydämellä on paljon asiaa, paljon märkiä suukkoja.
Kun kaikki salaisuudet on kuiskattu, kaikki tarvittava kerrottu, suukot annettu, pikkusydän rauhoittuu ison sydämen syliin.
Myös ison sydämen mieli on rauhallinen,
täynnä kiitollisuutta ja rakkautta.
Iso sydän on onnellinen että saa kuulua pikkusydämen elämään.
Tämän minä haluaisin tauluun piirtää.
Meidän hetken. "
Rakkaudella, Mumi.
Leo, neljä vuotta ja Mumi, Sirpa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti